eka blogi ikinä. V <3
Kappasta. Aina katellu ja naureskellu ku jokku kirjottellee blogeja. Kuitenki, nyt. Tännää. Kirjotan. Tullu ihan vitusti uutta elämään muutamaan vuoteen. Kaippa nämä jollain tasolla pittää käsitellä. Aikalailla hyvvähä nämä on. Ihana T josta toivottavasti tullee mun vaimo joskus. Mutta se naimisiinmeno vaatii vielä hommaa. Haluan että häistä tullee molemmille unelmahäät. Kuitenki, koko ajan ikääntyvä eläkeläinen appiukko-K pittää saaha saattelemmaa T alttarille. Eli loputtommii sitä ei voi siirtää. Mulle tärkeintä on että alttarilla mun vieresä seisoo T. Mutta nyt tällä hetkellä tärkeimpään. Meille tullee V. Alakuvuojesta olis laskettuaika. En oo osannu aatella ittiäni isänä ennen. Jostai syystä T sai mut aatteleen asiaa eri kantilta. Yksissä tuumin annettiin mahollisuus suvulle jatkua myös meiän osalta. Kaikki on uutta. Pelottaa. hirvittää. Mite siitä pienestä saahaa yhteiskuntakelepone? Kuka opettaa ja mitä.. Toivottavasti nään ensiaskeleet. Kummalta se näyttää. Niinku oon nyt laittanu, ajatukset poukkoilee remontissa olevasta kodista vauvaan ja ihanaan T-kihlattuun. 🙂 Mutta kaikki on positiivista. Välillä jaksaminen on tiukilla kaiken tämän keskellä mutta en anna sen näkyä muille muuta ku olemalla joskus kärttynen. Yritän vähentää sitä. 🙂
